perjantai 14. joulukuuta 2012

Allekirjoitukset Jäähallin puoltokirjeessä

Hankkeen alkupuolen puoltokirjelmän allekirjoitukset ja niiden käyttäminen hallia puoltavina argumentteina ovat herättäneet runsaasti spekulaatioita keskustelupalstalla. Lähetin 14.12.2012 allaolevan viestin yhtä lukuunottamatta kaikille allekirjoituksensa antaneille.

------

Hei,

Olette vuonna 2009 allekirjoittaneet Kaarela-Seuran laatiman puoltokirjeen Karhu-kissat ry:n ajamasta hallihankkeesta.

http://kaarelanjaahallihanke.blogspot.fi/2012/11/2532009-kaarela-seuran-puoltokirje.html

Olen ruvennut keräämään Kaarelan jäähallihanketta koskevaa aineistoa blogiin, ja 2009 kerätyn puoltolistan nimet ovat herättäneet runsaasti spekulaatiota siitä, puoltaisivatko kyseiset tahot hanketta nykyisessä muodossaan. Keskustelupalstoilla on myös kyselty joidenkin allekirjoitusten luonnetta, onko allekirjoitukset annettu henkilönä vai nimen jälkeen mainitun seuran nimissä?

Ajattelin että helpoin tapa ottaa asiasta selvää on kysyä suoraan asianosaisilta. Tämä viesti on lähetetty yhtä lukuunottamatta kaikille allekirjoituksensa antaneille.

Tulen myös julkaisemaan tämän sähköpostin sekä kantansa esiin haluavien kommentit blogissani, jos et halua nykyistä mielipidettäsi julkiseen jakeluun niin mainitsethan siitä!

1.Allekirjoititko alkuperäisen puoltokirjelmän taustaryhmäsi nimissä vai henkilönä?
2.Puoltaisitko hanketta sen nykymuodossa?
3.Muita kommentteja hallista tai hankkeesta?

-----

Vuonna 2009 hanketta kaavailtiin olemassa olevan urheilukentän päälle, lopetuslistalla olevan koulun tontille. Halliin kaavailtiin tiloja myös ei-jääurheilijoille.

Tällä hetkellä hanke on edennyt kaavaluonnoksiin asti ja tontti on vaihtunut viereiseen, moottoritien suoja-alueena toimivaan metsikköiseen tonttiin. Halliin ei myöskään ole enää suunnitteilla kuin kuntosali ja pieni voimistelusali jääharrastajien lämmittelyä varten.

Tarkempia faktoja, lausuntoja sekä aikajanan hankkeesta löytää blogista. Kävijämäärät ovat olleet pienessä kasvussa avaamisesta lähtien, joten tässä on nyt hyvä mahdollisuus tuoda kantansa esiin!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Lähiseudun jäähallit ja kentät

Kaarelassa on tällä hetkellä useita ulkojääkenttiä sekä muutaman kilometrin säteellä on neljä jäähallia.

Kaavailtu hallinpaikka punaisella, jäähallit sinisellä ja ulkojääkentät vihreällä.


Ympäristötarkastajan lausunnon kommentteja

Ympäristötarkastajalta tiedusteltiin huhtikuussa minkä perusteella he ovat antaneet lausunnon;

"Luontotietojärjestelmän mukaan, kyseisessä kohteessa ei ole mitään arvokasta."

Kyseinen alue ei kuulu edes luontotietojärjestelmään

Hänelle kerrottiin myös, että kyseisessä kohteessa oli monen vuoden aikana Nuolihaukan pesä, mikä metsänhoidon yhteydessä vuonna 2010 kaadettiin. Hän sanoi, että Nuolihaukan pesistä on vähän tietoa ja ettei tienyt tästä pesästä...
Myös palokärkiä esiintyy kohteessa...

---

"Hei!
Luontotietojärjestelmän arvokkaiden kasvikohteiden aineisto perustuu kattavaan ruutukartoitukseen, jossa Helsingin neliökilometriruudut ja viheralueilta hehtaarin kokoiset ruudut on käyty läpi. Jos Kaarelan metsikössä olisi Kasemattikallion tyyppistä lajistoa, se olisi tullut tietoon tässä kartoituksessa. Palokärjen reviiri on erittäin laaja. Helsingin ulkoilualueina hoidetut metsät sisältävät sille enemmän ravintoa kuin Etelä-Suomen talousmetsinä hoidetut metsät keskimäärin, joten palokärjen näkee Helsingissä helpommin kuin vaikkapa Tuusulassa. Palokärki on arvolaji, mutta sen vierailu jossakin metsikössä ei vielä tee paikasta linnustollisesti arvokasta luontotietojärjestelmän tarkoittamassa mielessä.

Luontotietojärjestelmässä on rajattu ne alueet, jotka ovat olleet inventointia tehneen asiantuntijan mielestä erityisen arvokkaita. Se ei tarkoita sitä, ettei näiden rajausten ulkopuolella olisi luontoarvoja, mutta asettaa alueet luonnonarvojen suhteen jonkinlaiseen merkittävyysjärjestykseen. On hyvin tiedossamme, että asukkaat kokevat lähiluontonsa arvokkaaksi, mutta tämän arvostuksen mittaaminen on vaikeaa ja se ei siksi saa päätöksenteossa samaa painoa kuin teknis-taloudelliset ja luonnontieteelliset arvot. Ongelma ei kuitenkaan ole ratkaistavissa sillä, että täydentäisimme luontotietojärjestelmää asukkaiden havaintojen ja toiveiden mukaisesti. Järjestelmä ei ole täydellinen, mutta kuitenkin suhteellisen kattava ja pyrkii eri alueiden tasapuoliseen arviointiin.
ystävällisin terveisin ***** *******
ympäristötarkastaja - miljöinspektör

8/2011

"Hei!
Lautakunnalla ei ole ollut mitään huomautettavaa, ja tällöin lausunnon antaa muodollisesti ympäristökeskus. Pöytäkirjaan tai lausuntokirjeeseen ei kirjata mitään argumentteja. Esityslistaa valmistellaan meidän virkamiesten työnä. Luontoasioissa meidän keskeinen lähteemme on luontotietojärjestelmä, johon on koottu luonnontieteellisillä perusteilla erityisen merkittäviä luonnonalueita. Luontoarvoja on toki kaupungissa muillakin viheralueilla ja viheralueiden ulkopuolellakin. Kaavoja tehtäessä luontotietojärjestelmän tietoja täydennetään tarpeen mukaan erillisselvityksin, mutta näin pienialaisissa kaavamuutoksissa niitä ei yleensä vaadita. Lähiluonnon merkitys asukkaille jää tällaisissa tapauksissa valitettavasti vähälle huomiolle, eikä sen mittaamiselle oikein olekaan vakiintuneita menetelmiä. Yksi tapa on kysyä kerro kartalla –palvelun avulla mielipaikkoja, mutta tätä menetelmää käytetään Helsingissä lähinnä viheraluesuunnittelussa, ei kaavoituksessa.
ystävällisin terveisin ***** ******
ympäristötarkastaja - miljöinspektör

Kaupunginosasivut

Kaarelan kaupunginosasivulla on käyty aktiivista keskustelua jäähallihankkeen tiimoilta.

Tästä keskusteluun

tiistai 4. joulukuuta 2012

Mielipidekirjoitukset Hesarissa

Molempien osapuolien adressit ja koonti jätetyistä mielipiteistä 28.2.2012
Asukkaiden keräämässä vastustavassa adressissa 800 nimeä.

Tämä metsä kaadetaan jäähallin tieltä
Kuvia jäähallin paikaksi kaavaillusta pikkumetsästä (2.5.2012)

----------

Karhu-Kissojen puheenjohtaja Jari Kostiainen kirjoitti Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen 24.5.



-----

Paikallisaktiivit kirjoittivat vastineen Jari Kostiaisen kirjoitukseen

Helsingin Sanomat 28.5.2011, Mielipide
Kaikki Kaarelan yhteisöt eivät tue jäähallihanketta
 
Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja liikuntavirastoissa sekä eräässä urheiluseurassa ajetaan hanketta asemakaavan mukaisen puiston muuttamiseksi harjoitusjäähallin tontiksi Kaarelassa Maununnevalla.

Karhu-Kissojen puheenjohtaja Jari Kostiainen (HS Mielipide 24. 5.) väittää, että vain parin omakotitalon asukkaat puolustavat puiston säilyttämistä ja että kaikki alueella toimivat yhteisöt ovat hallihankkeen takana. Kaarelan omakotiyhdistys, jossa on yli 400 jäsenmaksun maksanutta jäsentä, on kuitenkin jättänyt hyvin kriittiset lausunnot helmikuussa ja huhtikuussa jäähallin asemakaavan valmisteluun ja luonnokseen. Kaupunkisuunnitteluvirastolle jätetyssä jäähallin asemakaavan vastustajien nimilistassa oli yli sata nimeä, ja vastineita on jätetty yli 40. Käsittääksemme Kaarela-Seuran myönteinen kanta on yksin seuran puheenjohtajan nimissä esitetty kannanotto. Kirkon kannaksi taas ei riittäne vain kirkkoherran mielipide, ja leijonienkin joukossa on myös hankkeen vastustajia.

Alueella olevat muinaismuistot ovat suojelukohteita, eikä niiden paikalle voi rakentaa. Olemme sitä mieltä, että kyseinen tontti ei sovi esitettyyn käyttötarkoitukseen. Olemme esittäneet jäähallia rakennettavaksi esimerkiksi Kuninkaantammen alueelle tai Hämeenlinnanväylän itäpuolelle, Pirkkolan urheilupuiston eteläpuolelle tai sitten Itä-Helsinkiin. Mikäli alueellemme rakennettaisiin liikuntahalli, siinä tulisi ottaa paremmin huomioon paikallisten asukkaiden toiveet ja tarpeet. Jääurheilijat on mielestämme kovin kapea kohderyhmä. Alueen asukkaiden toiveiden mukaisia liikuntamuotoja ovat esimerkiksi tanssi, voimistelu, uinti ja sisäpelit.
Me Kaarelan kaupunginosan asukkaat haluamme säilyttää alueen viihtyisänä asuinalueena. Kaarelan jäähallihankkeen tontin ovat "löytäneet" henkilöt, jotka eivät asu alueella. On kohtuutonta, jos Maununnevan asukkaat leimataan tämän hankkeen vastustamisen vuoksi nuorten ja lasten sekä jääurheilun harrastajien vihamiehiksi. Me olemme ihan tavallisia helsinkiläisiä ja kannatamme nuorten ja lasten ohjaamista liikunta- ja muiden harrastusten pariin.

Reijo Valkeapää, Heimo Laine ja Briitta Koskilehto

 ----

Kaarelaseura kirjoitti vastineen Helsingin Sanomissa 31.5.