perjantai 23. marraskuuta 2012

Kari Varvikko ja paikallislehti Tanotorvi

Kasaan tänne linkkejä Tanotorven artikkeleihin ja siellä julkaistuihin mielipidekirjoituksiin aiheesta. Laittakaa kommenttiboksiin maininta missä numeroissa juttuja on ollut, kotoa ei löydy montaakaan numeroa ja nettilehtien selaaminen on melko hidasta...

Hankkeen vastustajat ovat kritisoineet lehden ottamaan ja vahvasti julkituomaa kantaa hankkeen puolestapuhujina. Ainoana paikallislehtenä Tanotorvi on hyvässä asemassa tuomaan esiin omia painotuksiaan hankkeen uutisoinnissa tai uutisoimatta jättämisessä.

----

Tanotorvi-lehti

Tanotorvi-lehti on ilmestynyt Helsingissä Kaarelan kaupunginosassa vuodesta 1964. Lehti on kuulunut jo yli 40 vuotta Kaarelan kaupunginosan arkeen. Se on pitkä ja ansiokas taival paikallislehdelle. Tänään lehti on paitsi Kaarelan, myös koko läntisen Helsingin ja Vantaan kaupunkirajan (Myyrmäki, Kaivoksela, Louhela) kulttuuri- , urheilu- ja kotiseutujulkaisu. Se välittää tietoja alueen tapahtumista, ottaa kantaa erilaisiin ongelmiin, viihdyttää ja toimii asukkaiden etujen parantamiseksi.

Lehti ilmestyy 12 kertaa vuodessa 16-24 sivuisena Eurotabloidina. Kaarelassa tehdyn lukijatutkimuksen mukaan lehden tuntee 98,94 % ja sitä lukee tai selaa 95,74 % ihmisistä. Tanotorvella on noin 80 000 lukijaa. Lehti tukee paikallista kulttuuri-, urheilu- ja yritystoimintaa.
 

Tanotorvi 10/2012
Sivu 2
Päätoimittaja Kari Varvikko ottaa pääkirjoituksessaan kantaa jäähallihankkeeseen ja syyttää jälleen alueen omakotiyhdistystä 'nimbyilystä'.

Tanotorvi 10/2011
Sivu 10
Artikkeli kaavamuutoksen esittelytilaisuudesta.

Tanotorvi 6/2011
Sivu 3
Päätoimittaja Kari Varvikko ottaa pääkirjoituksessaan kantaa jäähallihankkeeseen ja syyttää alueen omakotiyhdistystä 'nimbyilystä'
Sivu 4
Kirsi Seppälä esittää Lukijalta-palstalla jäähallin vastustajien näkökulman aiheeseen
Sivu 10
Kaarela-seuran hallituksen vetoomus jäähallihanketta puoltavan adressin allekirjoittamiseksi

Tanotorvi 3/2011
Kannessa iso maininta ja kuva silloisesta suunnitelmasta
sivu 4
Kerrotaan jäähallia koskevasta keskustelutilaisuudesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua, lähetäthän kommenttisi vain kerran.